Työhaastatteluun? Lue 6 vinkkiämme kuinka onnistut haastattelussa

Monet somefoorumit ja keskustelupalstat kuhisevat kysymyksiä liittyen työhaastattelutilanteisiin. Miten pitäisi pukeutua, mitä kuuluisi sanoa tai vaikka millaisia kysymyksiä esittää.

Rekrytoimme vuosittain satoja ihmisiä, joten voinee sanoa, että olemme rekrytoinnin ammattilaisia. Kohtaamme uusia työnhakijoita päivittäin. Kokosimme listan asioita, jotka jättävät meihin hyvän kuvan työnhakijasta. Näihin seikkoihin me kiinnitämme huomiota tehdessämme rekrytointipäätöksiä.

  • Ole ajoissa

    • Haastateltava antaa itsestään hyvän kuvan ollessaan haastattelussa sovittuna aikana. Arvostamme sitä, että voimme luottaa työntekijöihimme. Ajoissa oleminen vahvistaa mielikuvaa luotettavuudesta. Lisäksi arvostamme toistemme aikaa, joten emme toivo muidenkaan haaskaavan meidän aikaamme.
  • Siisti pukeutuminen ja ulkonäkö

    • Vaikka teemmekin pääosin työtä puhelimitse siten, että asiakas ei pysty meitä näkemään, on työkaverin siistillä ja miellyttävällä ulkonäöllä meille merkitystä. On toisten huomioon ottamista, että on puhdas ja siisti.
  • Selkeä ulosanti

    • Meille on tärkeää, että työntekijä pystyy ilmaisemaan itseään selkeästi ja reippaasti. Se on tärkeää lähinnä siksi, että työssämme ääni ja äänenkäyttö ovat tärkeässä asemassa. Suomen kielen osaaminen ja selkeät kokonaiset lauseet, auttavat menestymään työssämme.
  • Hyvä käytös

    • Kiinnitämme huomiota tervehdyksiin, käden puristukseen, kiitoksiin ja katsekontaktiin. Haastatteluun tullessa on hyvä tervehtiä reippaasti, katsoa haastattelijaa silmiin ja vastata kohteliaasti kysymyksiin.
  • Positiivinen asenne ja hymy

    • Positiivisuus, avoimuus, avarakatseisuus ja ennakkoluuloton asenne työhön on yksi tärkeimmistä asioista, joita etsimme kandidaateistamme. Porukkamme on huippupositiivista ja haluamme säilyttää positiivisuuden ilmapiirin kaikissa toimistoissamme. Tuemme, tsemppaamme, kannustamme toisiamme ja haluamme jättää hyvän mielen myös asiakkaillemme. Tämä kaikki vaatii positiivista asennetta. Hymy kuuluu myös puhelimessa!
  • Kiinnostus työtehtävää ja yritystämme kohtaan

    • Kun haastateltava muistaa yrityksen nimen ja on myös perehtynyt hieman etukäteen työtehtävään ja yritykseemme, jättää se positiivisen kuvan hakijasta.

Mitä kannattaa välttää työhaastattelussa

  • Älä syö purkkaa

    • Vaikka olisitkin raikastanut hengitystäsi ennen haastattelua jenkillä, muistathan heittää sen roskiin ennen haastattelutilannetta. Pikkujuttu, mutta suuri vaikutus!
  • Puhelimen naputtelu tai vilkuilu

    • Laita puhelin äänettömälle ja pois näkyvistä työhaastattelun ajaksi. Puhelimessa roikkuminen työhaastattelun aikana antaa välinpitämättömän kuvan haastateltavasta.
  • Ilmoita jos perut haastattelun tai olet myöhässä

    • Jättäessäsi tulematta työhaastatteluun ilman ilmoitusta, annat itsestäsi huonon kuvan. Varaamme aina reilusti aikaa haastatteluun ja jättämällä ilmestymättä paikalle tuhlaat haastattelijan aikaa ja sekoitat hänen työpäivänsä aikataulun. Jätä itsestäsi aina niin hyvä kuva kuin mahdollista. Pienessä maassa, kuten Suomessa, ei koskaan tiedä missä yhteyksissä olet jälleen tekemisissä ihmisten kanssa, joita kohtaan et ole käyttäytynyt parhaalla mahdollisella tavalla.

Buusteri / HL-Family Oy | Kauppakatu 1, 33200 Tampere
Tietosuojaseloste | Kirjaudu